Joulu on perhejuhla, joten juhlan kunniaksi kerron teille tarinan pihallani kasvavasta perheomenapuusta, joka antaa satoa heinäkuun lopulta marraskuun puoliväliin. Mistä tahansa hedelmäpuusta voidaan tehdä perhepuu, mutta tämän tarinan puu on omenapuu.
Kesäomenapuusta perheomenapuu
Tarinamme omenapuu on istutettu luultavasti 50-luvulla, koska puu kasvaa jykevänä vuonna 1952 rakennetun rintamamiestalon pihalla. Puu on todellinen kaunotar: se kukkii runsaasti ja ihanasti joka kevät, ja se on kasvatettu 50-luvun tyyliin monihaaraiseksi ja pidetty leikkaamalla matalana. Pitkään se oli meidän pihamme majapuu, koska monihaaraisen puun keskelle oli helppo rakentaa lapsille maja. Majasta käsin oli myös hauska tehdä tarvittavat leikkaamiset kevättalvella – ei tarvinnut kikkailla tikkailla lumihangessa saksien kanssa. Mutta maja lahosi ja purettiin pois pari vuotta sitten. Uutta majaa ei vielä olla saatu aikaiseksi.
Tämän puun lajike on jokin tuntematon kesälajike. Lajike ei ole ’Pirja’, ’Valkea kuulas’ eikä ’Huvitus’, mutta herkullisia omenat silti ovat. Ja – mikä parasta – ensimmäiset omenat kypsyvät todella aikaisin, usein jo heinäkuun loppupuolella. Pitkästä aikaa omalta pihalta saatavat omenat maistuvat heinäkuussa aina aivan taivaallisen ihanilta! Mutta puusta tulee joka vuosi aivan valtava sato, ja koska nämä omenat, kuten useimmat kesälajikkeet, eivät säily paria päivää pidempään, runsaasta omenasadosta uhkaa tulla jätettä. Kaverit ja sukulaiset hakevat omenaa kassikaupalla ja pidän kadun varressa ohikulkijoille jatkuvaa omenabuffettia, mutta silti kärrään pahaksi menneitä omenia kompostiin päivittäin. Kuumina ja aurinkoisina päivinä omenat tuntuvat paistuvan puuhun… Nämä omenat ovat myös kovin jauhoisia, joten niitä on turha viedä mehuasemalle puristettavaksi – siitä tulee vain sotkua. Hillon, soseen ja omenalastujen tekemisen määrässäkin on rajansa yhdellä ihmisellä…
Varttamalla puun lajike voidaan vaihtaa
Niinpä aloitin muutama vuosi sitten perheomenapuuprojektin. Tarkoituksena on vaihtaa tämän puun oksiin uusia lajikkeita ja jättää vain yksi iso oksa tuottamaan tätä aikaista kesäomenaa. Yhden oksan sato kattaa varmasti meidän perheemme aikaisen kesäomenan tarpeen, ja muut oksat saavat alkaa tuottaa paremmin varastossa säilyviä ja paremmin mehuun ja siideriin sopivia syys- ja talvilajikkeita. Saattaa kuulostaa kryptiseltä, mutta oksan lajikkeen vaihto onnistuu melko helposti varttamalla (kutsutaan toisinaan myös jalontamiseksi tai oksastukseksi). Varttamalla voidaan siis tehdä ”hybridipuita”, joissa yhdessä rungossa kasvaa useampi eri tyyppinen lajike.
Varttamisesta voisi kirjoitta blogipostauksen jos toisenkin, mutta sanon siitä tässä kohdassa vain sen, että varttaminen on helppoa, ja jokainen kotipuutarhurikin, jolla pysyy veitsi kädessä ja jolla on intoa hieman askarrella ja näperrellä, pystyy oppimaan varttamisen pienellä harjoittelulla. Varttamiskursseja järjestetään keväisin ja kirjoistakin sitä voi opiskella. Esimerkiksi Satoisa metsäpuutarha: Kasvata syötävää kaikkialla -kirjassa on hyvät varttamisohjeet sivuilla 162–165. Ja varttaminen on taito, joka tarjoaa mahdollisuuksia monenlaiseen hauskaan ja hyödylliseen touhuun omassa satoisassa puutarhassa.
Varttamalla pystytään tekemään vaikka siitä mummolan pihalla kasvavasta, lapsuuden ihananmakuisesta omenapuusta varmuuskopio omalle pihalle: liitetään vain sen mummolan omenapuun oksa pari euroa maksavaan omenan perusrunkoon. Tai pihalla valmiiksi kasvavasta vanhasta puusta voidaan tehdä tarinamme tapaan perhepuu, jolloin yhdessäkin puussa pystytään kasvattamaan useita lajikkeita eli satokautta saadaan pidennettyä, makumaailmaa monipuolistettua ja käyttötarkoituksia lisättyä.
Näin perhepuu tehdään
Varttaminen kasvussa olevaan vanhaan puuhun tehdään keväällä, kun puun nestevirtaus on käynnistynyt. Ajankohta on täällä Lounais-Suomessa yleensä äitienpäivän kieppeillä. Varttaminen voidaan tehdä monella tavalla riippuen puun ja sen oksien paksuudesta.
Itse vartoin alkuun puun yläosassa kasvaviin ohuisiin oksiin uusia lajikkeita yksinkertaisilla liitevartteilla. Mutta huomasin, että näin tehden uusi lajike lähtee kasvamaan melko ylhäältä, puun korkeus kasvaa ja omenat muodostuvat niin korkealle, että tämä oma, alle 160-senttinen varteni jää auttamatta turhan matalaksi, kun poiminta on ajankohtaista. Niinpä ryhdyin varttamaan uusia lajikkeita puun matalampiin osiin paksumpiin oksiin, mutta kun vanhan oksan ja uuden lajikkeen jaloverson paksuusero on suuri, tarvitaan vähän ekstrakikkailua, jotta osat saadaan kasvamaan yhteen. Sekin kyllä onnistuu, kuten tästä kuvasta näkyy.
Lopulta päädyin tekniikkaan, jota omenapuiden leikkausohjeissa ei varmasti koskaan suositella: katkaisen moottorisahalla joka kevättalvi yhden paksuhkon rungon tai oksan melko alhaalta tapiksi. Kun oksa katkaistaan pystysuoraan, vesi ei jää leikkauspintaan seisomaan ja pinta (toivottavasti) kuivuu ennen kuin lahottajasienet iskevät haavaan. Tapitus pitää ehdottomasti tehdä kuivalla (pakkas)säällä, jolloin sieni-itiöitä ei leijaile ilmassa. Tapitetusta rungosta kasvaa seuraavana kesänä 5–15 vesiversoa, ja näihin vesiversoihin on tätä seuraavana keväänä helppo varttaa uusi, haluttu lajike. Tapitan vain yhden oksan tai rungon joka kevät, koska jos puusta poistaa liian paljon oksistoa kerralla, se intoutuu kasvattamaan hirmuisen määrän vesiversoja eikä keskity hedelmien tuotantoon. Kymmenenoksaisen puun lajikkeen vaihtamiseen saattaa siis lopulta mennä 11 vuotta, mutta homma on melko vaivatonta ja helppoa ja lopputulos hyvä. Pienet ja hitaat ratkaisut ovat loppupeleissä aina parhaita!
12 eri lajiketta yhdessä puussa
Tarinani perheomenapuussa kasvaa tällä hetkellä 12 eri lajiketta eli se alkaa jo olla melkoinen Nooan arkki! Lajikkeet on syytä merkitä kestävin nimikyltein – muuten ei hetken päästä kenelläkään ole mitään käsitystä, mitä omenaa mistäkin oksasta on tulossa ja milloin olisi syytä ryhtyä sadonkorjuuseen. (Satoisa metsäpuutarha -kirjan sivulla 119 kerrotaan näppärä ja helppo tapa valmistaa kestäviä nimikylttejä alumiinitölkeistä.)
Olen valinnut tähän puuhun hyvänmakuisia, terveitä ja hyvin säilyviä syys- ja talvilajikkeita, koska – niin paljon kuin kompostoinnista pidänkin – haluan omenoita ensisijaisesti meille ihmisille syötäväksi. Mielestäni on luksusta, että kellarista voi hakea omia omppuja pitkälle kevääseen. Puussa kasvavat lajikkeet ovat:
’Se alkuperäinen tuntematon kesäomena’, jonka ensimmäiset omenat kypsyvät yleensä jo heinäkuussa.
’Summerred’, joka on nimestään huolimatta meillä syysomena.
’Collina’, herkullinen syysomena, jota jopa omena-allergikot voivat syödä, säilyy pitkään varastossa. Todella mehukas: kun omenaa puraisee, mehua saattaa tirskahtaa monen metrin päähän – kannattaa siis syödä ulkona. Yksi omista suosikeistani!
’Linnan omena’ (tai joskus myös ’Linnan punainen’) on dramaattisen tummanpunainen syysomena, jonka alkuun vaatimaton maku paranee varastossa.
’Orlovskij Pioner’, venäläinen, ihanan makuinen ja ruvenkestävä syysomena.
’Discovery’, terve ja pitkään säilyvä herkullinen syysomena.
’Särsö’, suosittu ruotsalainen syysomenalajike, jota käytetään paljon luomussa sen ruvenkestävyyden ja jopa pihlajanmarjakoita hylkivien ominaisuuksiensa ansiosta. Vaatimaton kellertävä ulkonäkö, mutta maku on ihana! Säilyy pitkään varastossa. Hyvä mehuomenakin.
’Dace’ ruvenkestävä ja pitkään säilyvä herkkutalviomena. Taimistot ylistävät lajiketta maasta taivaaseen.
’Konsta’, suomalainen, melko hyvin omenarupea ja muumiotautia kestävä talviomena.
’Venjaminovskoje’, omenarupea ja muumiotautia kestävä ja pitkään varastossa säilyvä herkullinen talviomena.
’Sweet Sixteen’, nimensä veroinen makea ja hyvin säilyvä talvilajike.
ja viimeisempänä muttei suinkaan vähäisempänä
’Hidden Rose’, joka säilyy puussa pitkälle marraskuuhun, on ulkonäöltään vaatimaton, pieni ja jopa vähän ruma omena, mutta jonka salaisuus paljastuu, kun omenan halkaisee.
Periaatteena stacking eli pinoaminen
Permakulttuurin yksi keskeinen periaate on stacking eli pinoaminen tai kasaaminen. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tilankäyttö optimoidaan; vaikkapa puutarhassa kasvatetaan eri korkuisia kasveja kerroksellisesti, jotta auringonvalo saadaan hyödynnettyä mahdollisimman tehokkaasti ja tila käytettyä hyödyksi kolmiulotteisesti. Myös toimintoja voidaa pinota eli jokaiselle systeemin elementille suunnitellaan useampi käyttötarkoitus; esimerkiksi kasvihuone voi talvella olla kanala tai autokatoksessa voidaan myös kuivattaa valkosipulit ja varastoida polttopuuta. Pinoamista voidaan tehdä myös ajallisesti: suunnitellaan puutarha siten, että kaikki sato ei valmistu elokuun ensimmäisellä puoliskolla vaan sato jakautuu tasaisesti aivan varhaisesta keväästä lumen tuloon saakka. Heinäkuusta marraskuuhun tuottava perhepuu onkin oiva esimerkki tämän permakulttuuriperiaatteen toteutumisesta.
