Tiedäthän parsan ja raparperin, jotka nousevat maasta joka kevät, vaikka et tekisi mitään?! Ne lienevät tunnetuimmat monivuotiset vihannekset, mutta parsan ja raparperin lisäksi on olemassa koko joukko muitakin helppoja, ravinteikkaita ja maukkaita monivuotisia vihanneksia, joiden soisi löytävän tiensä yhä useampaan suomalaiseen puutarhaan ja pihaan.
Jos mietitään luonnollisia ympäristöjä ja niissä kasvavia kasveja, huomataan, että suurin osa kasveista on monivuotisia: puut, pensaat, varvut, perennat, maanpeitekasvit… Mutta jostain syystä koko ruoantuotantojärjestelmämme nojaa pitkälti yksivuotisiin kasveihin. Miksi näin? Miksi käytämme ruoaksemme lähinnä yksivuotisia ravintokasveja ja yleensä vain muutamia lajeja, vaikka monivuotisia ruoaksi sopivia kasveja on tuhansia tai kymmeniä tuhansia? Hedelmä-, marja- ja pähkinäkasvien lisäksi on olemassa paljon myös monivuotisia ruohovartisia kasveja eli monivuotisia vihanneksia.
Jotta kasvia voi kutsua monivuotiseksi vihannekseksi, sen on elettävä vähintään kolme vuotta ja kestettävä syötäväksi kelpaavien osien sadonkorjuu. Monivuotisista vihanneksista on joskus käytetty myös nimitystä perennavihannekset (perennial vegetables englanniksi) tai ikuiset vihannekset (ewiges Gemüse saksaksi). Ihan ikuisia ne eivät taida olla, mutta jotkut niistä saattavat elää hyvinkin kauan; Suomessa tunnetaan yli satavuotiaita parsakasvustoja ja sitäkin vanhempia humalakasveja. Lyhytikäisiäkin monivuotisia vihanneksia löytyy: isohietasinappi eli villirukola tai alaskankleitonia elävät vain muutaman vuoden, mutta ne pitävät huolen kasvustonsa elinvoimaisuudesta siementämällä hanakasti.
Vihanneksen ja yrtin välinen ero on hiuksenhieno. Joitakin yrteiksi miellettyjä kasveja, kuten vaikkapa lipstikkaa ja saksankirveliä, voidaan käyttää vihanneksen tavoin, joten myös niitä voidaan hyvällä omallatunnolla kutsua vihanneksiksi. Raparperia taasen on meillä totuttu käyttämään hedelmän tavoin, mutta monissa muissa maissa sitä käytetään vihanneksena lämpimissä, suolaisissa ruoissa. Lukemattomissa suomalaisissa perennapenkeissä kasvaa koristeellisia lajeja, kuten kuunliljoja tai komeamaksaruohoa, jotka jossakin muussa maapallon kolkassa ovat laajalti käytettyjä vihanneksia. Useita luonnonkasveja eli niin kutsuttaja villivihanneksia kannattaa myös tuoda kasvamaan kotipihan hyötypuutarhaan – mitä lähempänä keittiön ovea jokin kasvi kasvaa, sitä varmemmin kasvia tulee käytettyä ruoanlaitossa.
Monivuotisten vihannesten kasvatus yleensä helppoa ja vaivatonta. Kun ne kerran saa vakiintumaan puutarhaan, ne nousevat maasta joka kevät ilman uutta kylvämisen ja istuttamisen vaivaa. Jotkut, kuten köynnöspinaatti tai hertta-aralia, kasvavat puutarhan varjoisissakin nurkissa ja puiden tai pensaiden alla, missä yksivuotisia vihanneksia ei mitenkään saisi kukoistamaan. Jotkin monivuotisistakin, kuten merikaalit, vaativat toki hieman perään katsomista, jotta ötökät ja etanat eivät pistele niitä parempiin suihin. Jotkin monivuotisista vihanneksista ovat todella aikaisia, ja sadonkorjuuseen voikin ryhtyä melkein heti, kun lumi keväällä sulaa, Etelä-Suomessa yleensä maalis-huhtikuussa ja Pohjois-Suomessakin usein jo toukokuussa. Tähän aikaan vuodesta yksivuotiset vihannekset ovat yleensä vielä siemenpusseissa tai sisällä ikkunalaudalla taimiruukussa. Viimeiset monivuotiset puolestaan sinnittelevät todella myöhään syksyllä – itse keräsin eräänä lämpimänä talvena salaattiainekset takapihalta vielä 22.1. täällä Turussa! Monivuotisten vihannesten sadonkorjuuaika saattaa siis parhaimmillaan olla jopa 9–10 kuukautta!
Monivuotisilla vihanneksilla on tietysti myös pysyvä, monivuotinen juuristo, joka on saanut kasvaa ja kehittyä samalla paikalla vuosikausia. Juuristo on parhaimmillaan todella laaja ja saattaa ulottua toista metriä syvälle, joten se pystyy ottamaan vettä ja ravinteita syvältä maaperästä, jonne vain muutaman kuukauden kasvavien yksivuotisten vihannesten juuristo ei ulotu. Useat monivuotiset vihannekset ovatkin hyvin ravinteikkaita – juuri mikään yksivuotinen vihannes ei pysty päihittämään hyvänheikinsavikkaa tai nokkosta vitamiini-, proteiini- ja kivennäisainepitoisuuksissa.
Koska monivuotisia vihanneksia ei tarvitse kylvää eikä istuttaa joka kevät, maata ei myöskään tarvitse kääntää eikä muokata vuosittain. Maa, jota ei muokata, varastoi hiiltä, ja maahan sitoutunut hiili ei karkaa hiilidioksidina ilmakehään. Talven yli elävä juuristo pidättää ravinteita ja estää niiden huuhtoutumisen vesistöihin syksyn sateilla. Jos takapihalla lähes itsekseen kasvaneet vihannekset korvaavat kaupasta ostettuja, vältytään myös kuljetusmatkoilta. Monivuotisten vihannesten kasvattaminen onkin todellinen ympäristöteko monelta kantilta katsottuna!
Jos puutarhanhoitoa ja omatarveviljelyä tehdään permakultuurin etiikan ja periaatteiden mukaan ja mallia viljelyyn otetaan luonnosta, jossa monivuotiset kasvit dominoivat, tulevat monivuotiset vihannekset varmasti ottamaan ansaitsemansa roolin puutarhassa, kasvimaalla, lautasella ja sydämessä!
Paljon lisätietoa näistä helpoista, terveellisistä ja ympäristöystävällisistä vihanneksista sekä yksityiskohtaiset kasvatusohjeet noin 60 kasville kirjassa Monivuotiset vihannekset, jonka voi tilata Maatarhurin verkkokaupasta tästä.
