Japaninruusukvittenin (Chaenomeles japonica) herkullisen korallipunaiset kukinnot hurmaavat touko-kesäkuussa monissa suomalaisissakin puutarhoissa, mutta harva hoksaa hyödyntää sen myöhään syksyllä kypsyvät, pientä omenaa muistuttavat ja runsaasti C-vitamiinia sisältävät kovat ja pienet hedelmät. Kannattaisi kyllä, sillä nämä kirpakat ”Pohjolan sitruunat” taipuvat moneksi.
Tee herkullista hilloa
Hedelmien kuoressa on runsaasti pektiiniä – ainetta, jota on monien hedelmien ja marjojen kuorissa ja jota käytetään esimerkiksi hillosokerissa tuomaan rakennetta hilloon. Muutama japaninruusukvittenin hedelmä kuorineen muiden hedelmien tai marjojen joukossa hillokattilassa riittääkin tuomaan oikean koostumuksen hilloon tai marmeladiin, joten normisokeria kalliimpaan hillosokeriin ei tarvitse investoida. Itse olen keittänyt herkullisia hilloja japaninruusukvitteneistä omenan, kesäkurpitsan ja päärynöiden kanssa, mutta se sopinee lähes minkä tahansa makeamman ja miedomman hedelmän seuralaiseksi. Pelkästä japaninruusukvittenistä tehty hillo on erikoisen makuista, mutta se sopii mainiosti vaikkapa juustojen kaveriksi juustotarjottimelle.
”Pohjolan sitruuna” on varsin osuva nimitys japaninruusukvittenille, sillä sen hedelmät ovat kirpakoita kuin sitruunat. Niiden rakenne tosin poikkeaa sitruunoista huomattavasti: malto on kovaa eikä hedelmä ole jakautunut lohkoihin. Japaninruusukvittenin hedelmän voi leikata viipaleiksi ja kuivattaa. Viipaleet kuivuvat yrtti- tai sienikuivurissa muutamassa tunnissa ja kutistuvat noin puoleen alkuperäisestä koostaan. Kuivatus kiertoilmauunissa noin 50 asteen lämmössä luukku hieman raollaan onnistuu myös. Kuivattuja viipaleita voidaan käyttää ”sitruunaviipaleina” teessä ja haudukkeissa. Huolellisesti kuivatut viipaleet säilyvät vuosikausia esimerkiksi lasipurkissa keittiön kaapissa, kunhan ne ovat kosteudelta ja valolta suojassa. Ne tuovat raikasta sitruunaista makua teesekoituksiin ja sopivat makunsa puolesta hyvin yhteen muun muassa mintun, kamomillan ja sitruunamelissan kanssa.
Pohjolan sitruuna antaa mehuakin
Japaninruusukvittenistä tulee aika hyvin myös mehua – kahdesta kilosta hedelmiä sain noin 1,3 litraa mehua eli mehun saanti vastaa mehukasta talviomenaa. Hedelmät ovat kovia, joten sitruspuristimella niistä ei irtoa pisaraakaan, mutta tehokas sähköinen mehulinko tiristää jokaisen kirpakan pisaran talteen. Mehu on kuin tiivistettyä sitruunamehua, ja sillä voikin korvata sitruunamehun ruoassa kuin ruoassa. Hyvä konsti on pakastaa kvittenimehu jääpalalokerikossa, irrottaa jäätyneet mehupalat lokerikosta ja laittaa ne pakastepussiin. Jääpalan kokoinen kvittenimehukuutio on helppo heittää mihin tahansa keitokseen, johon tarvitaan sitruunaista makua. Pari japaninruusukvittenipensasta varmistaakin sitruunamehuomavaraisuuden vuoden ympäri. Hapan mehu säilynee sellaisenaan myös jääkaapissa joitakin viikkoja.
Ota siemenet talteen!
Ennen mehuksi linkoamista on syytä halkaista hedelmät ja irrottaa siemenet – kaikissa ruusukasvien heimon kasvien siemenissä on pieniä määriä vetysyanidia, joka on haitallista syötynä. Siemenet kannattaa ottaa talteen ja käyttää lisäysmateriaalina. Jokainen pienikin hedelmä sisältää runsaasti helposti irtoavia tummanruskeita siemeniä, joten muutamasta hedelmästä saa yleensä riittävästi tavaraa myös kavereille tai tuttaville annettaviksi. Japaninruusukvittenin siemenen itävyys ei säily pitkään, ja koska siemen vaatii kylmäkäsittelyn itääkseen, siemenet kannattaa kylvää heti loppusyksyllä suoraan maahan tai ruukkuihin ulos. Näin luonto hoitaa kylmäkäsittelyn puolestasi. Vakiintuneista pensaista voidaan ottaa myös pistokkaita, sekä talvi- että kesäpistokkaat toimivat.
Hedelmät kypsyvät hyvin myöhään ja aina syksyn lämpö ei riitä kypsyttämään niitä ulkona Suomessa. Jos talvi uhkaa ja ruusukvittenin hedelmät ovat vielä vihertäviä, hedelmät voidaan kerätä sisälle kypsymään. Kypsyvät hedelmät tuoksuvat ihanille, ja niitä voikin piilottaa keittiön tai vessan kaapin päälle tuomaan huumaavaa tuoksua ilmaan. ”Pohjolan sitruuna” on siis myös ilmanraikastin vailla vertaa!
Lajeja ja lajikkeita on useita
Omat japaninruusukvittenipensaani ovat talon edellisen asukkaan perintöä, joten en tiedä niiden lajikkeita. Ne kuitenkin täyttävät tehtävänsä: kukkivat hurmaavasti ja antavat riittävästi hedelmiä ilman minkäänlaista hoitoa. Joskus kevättalvella saatan kyllä napsaista liian tiheästi kasvavia ja maassa roikkuvia oksia pois. Koska japaninruusukvitteniä käytetään lähinnä koristepensaana, sen jalostus ei ole keskittynyt niinkään hedelmien kokoon tai määrään kuin näyttävään kukintaan. Satoisa metsäpuutarha -kirjassa mainitaan kuitenkin kaksi lajiketta, ’Darius’ ja ’Rondo’, jotka on jalostettu nimenomaan hedelmäntuotantoon. Näistä saattaa saada vuosittain jopa 6–10 kiloa hedelmiä pensasta kohti! Jos näitä lajikkeita onnistuu löytämään joltakin taimistolta, kannattaa napata taimi mukaan ja ryhtyä ”sitruunaomavaraiseksi” täällä Pohjolassakin.
Muita Suomessakin menestyviä ruusukvittenilajeja ovat hieman japaninruusukvitteniä pystykasvuisemmat ja suuremmat kiinanruusukvitteni (Chaenomeles speciosa) ja tarharuusukvitteni (Chaenomeles x superba). Tarharuusukvitteni on japanin- ja kiinanruusukvittenin risteymä. Näistä ja ruusukvittenien hoidosta, käytöstä ja lisäämisestä voit lukea lisää mainiosta Satoisa metsäpuutarha -kirjasta, joka ilmestyi suomeksi viime toukokuussa ja on tilattavissa Maatarhurin verkkokaupasta tästä. (Käytä kirjatilauksen yhteydessä alennuskoodia JAPANINRUUSUKVITTENI niin saat siemeniä kaupan päälle!)